Liikuntavammat

MMC (Meningomyeloseele)

MMC on liikuntavamma, joka hidastaa tai estää motorista kehitystä. MMC on selkänikamien ja selkäytimen synnynnäinen epämuodostuma, jossa selkäytimen kehitys on jäänyt puutteellisiksi ja hermoyhteydet vaihtelevat kehon eri osien välillä (Suomen CP-liitto ry, n.d). MMC suomennetaan usein selkäydinkohjuksi tai selkäydintyräksi. Suomessa MMC todetaan keskimäärin neljällä 10000:sta vastasyntyneestä. Vamman vaikeusaste riippuu selkäydintyrän sijainnista selkärangassa. Lähes 90 %:lla MMC-vammaisista on alaraajojen halvaus tai hervottomuus. (Talvela ja Matero 2006, 253-254.)

MMC-lapsille lisävammoja voi aiheuttaa hydrokefalia eli aivojen nestekierron häiriö. Tällöin aivoja ja selkäydintä ympäröivä selkäydinneste kulkeutuu aivokammioista verenkieroon. Mikäli nestekierto aivoista estyy, neste kerääntyy aivokammioihin, aivokammiot laajenevat ja aivopaine nousee. Vastasyntyneellä kohonnut paine kiihdyttää pään kasvua. Hydrokefaliaa ilmenee noin 80 – 90 %:lla MMC-lapsista. Vuosittain Suomessa syntyy noin 55 lasta, joilla todetaan aivojen nestekierron häiriö. (Talvela ja Matero 2006, 253-254 ja Suomen CP-liitto, n.d.)

Lihassairaudet

Lihassairaudet ovat harvinaisia neurologisia sairauksia, joissa tahdonalaisen lihaksen toiminta heikkenee etenevästi ja itsenäinen selviytyminen päivittäisistä toiminnoista vaikeutuu vähitellen. Lihassairaudet ovat yleensä perinnöllisiä sekä eteneviä sairauksia, joihin ei ole parantavaa lääkehoitoa. Jotkin lihassairaudet etenevät hyvin nopeasti. Lihassairauksien oireina ovat lihasheikkous kehon eri alueilla. Lihasheikkous voi olla pysyvää tai etenevää. Lihassairauden aiheuttamat haitat ovat hyvin yksilöllisiä. Lihassairaudet aiheuttavat eriasteisia liikkumiseen, viestintään, hengittämiseen, nielemiseen, puhumiseen ja muihin elämää ylläpitäviin toimintoihin liittyviä rajoituksia. Lihassairauksille ei usein ole mitään selkeitä suomenkielisiä nimiä, vaan sairaudesta käytetään kirjainyhdistelmiä, jotka tulevat tautia tutkineen tai sen lääkärin löytäneen nimen mukaan tai latinan- ja englanninkielisistä nimistä esim. ALS. (Talvela ja Matero 2006, 255-256 ja Lihastautiliitto, n.d.)

Aivovamma

Aivovamma, traumaattinen aivovaurio, syntyy päähän kohdistuneen ulkoisen voiman aikaansaamana. Aivovammoista suurin osa syntyy liikenneonnettomuuksissa sekä putoamis- ja kaatumistapaturmissa. Koneiden ja laitteiden käyttöön liittyvät tapaturmat, pahoinpitelyt ja päähän kohdistuvat iskut ja töytäisyt voivat aiheuttaa aivovamman. Aivovamman seuraukset riippuvat vammamekanismista, vamman vaikeusasteesta sekä vaurioituneen alueen sijainnista ja laajuudesta. Vaikka vamma ei näkyisi päällepäin, se voi aiheuttaa haittaa työssä ja sosiaalisissa suhteissa. Aivovamman saa vuosittain 15 0000 – 20 000 ihmistä ja Suomessa arvioidaan olevan noin 100 000 ihmistä, joilla on pysyviä aivovamman jälkioireita. (Talvela ja Matero 2006, 257-258.)

Aivovamma voi aiheuttaa käyttäytymisen ja tunne-elämän muutoksia, tarkkaavaisuusvaikeuksia, väsymystä, aloitekyvyttömyyttä, havaintotoimintojen ja tiedon käsittelyn hitautta, suunnitelmallisuuden puutetta, muistihäiriöitä, vaikeuksia tunnistaa vamman aiheuttamia oireita ja muutoksia, unihäiriöitä, halvauksia, liikuntavammoja, puhe- ja kommunikointivaikeuksia, tasapainohäiriöitä, näkökenttäpuutoksia, hajuaistin muutosta ja epilepsiaa. Aivovammasta voi seurata vaikeita fyysisiä haittoja esim. toispuoleisia halvauksia, tasapainovaikeuksia sekä liikkeiden koordinaatiovaikeuksia. (Talvela ja Matero 2006, 257-258.)

Aivohalvaus eli aivoinfarkti

Aivohalvaus on aivokudoksen vaurioitumisesta johtuva aivojen toimintahäiriö. Toimintahäiriö voi johtua aivoverisuonitukoksesta tai aivoverenvuodosta. Toimintahäiriöitä voivat aiheuttaa myös aivovammat, aivokasvaimet ja tulehdukset. (Talvela ja Matero 2006, 259-260.)

Aivoverenvuodossa jokin aivojen verisuonista repeää. Vuotanut veri imeytyy vähitellen pois aivoista, mutta jättää kuitenkin pysyvän kudosvaurion. Aivohalvaukseen ei ole yhtä ainoaa syytä, vaan aivovamma on seurausta usean tekijän vuosikymmeniä kestäneestä yhteisvaikutuksesta. Joskus aivoinfarktin voi aiheuttaa jokin hetkellinen laukaiseva seikka esim. tulehdussairaus. (Talvela ja Matero 2006, 259-260.)

Aivohalvauksen seuraukset ovat aina yksilöllisiä. Aivohalvaus voi aiheuttaa pysyviä tai ohimeneviä halvausoireita, kielellisten toimintojen häiriöitä, henkisen toimintakyvyn häiriöitä. näkökenttäpuutoksia, tasapainohäiriöitä ja nielemisvaikeuksia. Aivoverisuonitukoksen tai aivoverenvuodon sairastaneita elää Suomessa noin 50 000. Vuosittain aivoverenkierron häiriöihin sairastuu noin 14 000 ihmistä. Aivohalvaus on kolmanneksi yleisin kuolemansyy. (Talvela ja Matero 2006, 259-260.)

Selkäydinvamma

Selkärangan murtumat aiheutuvat usein liikenne-, työ- tai vapaa-ajan onnettomuuksissa. Liikenneonnettomuuksien yhteydessä syntyy puristus- ja kiertovammoja, jotka voivat aiheuttaa selkärangan alueen vammoja. Selkärangan alueen vammoja voi syntyä myös ihmisen pudotessa korkealta tai jäädessä putoavan tai kaatuvan esineen alle. Kaularangan alueen nikamien murtumat syntyvät mm. matalaan veteen sukeltamisen yhteydessä. Selkäydinvamman voivat aiheuttaa myös verenvuoto selkäytimeen, selkäytimen tulehdus, selkärangan rapautuminen, synnynnäiset epämuodostumat ja kasvaimet. (Talvela ja Matero 2006, 269-270.) 

Selkäytimen vaurioissa lihakset halvaantuvat ja tuntoaisti katoaa selkäytimestä vammakohdan alapuolelta lähtevien hermojen hermottomalla alueella. Selkäydinvammassa vaurioituu usein myös autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto. Vaurioitunut kohta selkäytimessä määrittelee vamman laajuuden. Mitä alempana selkäytimessä vaurio on, sitä enemmän lihaksissa on toimintaa ja vamma on vähäisempi. (Talvela ja Matero 2006, 269-270.) 

Selkäydinvamman aiheuttamia haittoja ovat mm. halvaus- ja tunto-oireet, osteoporoosi, aineenvaihdunnan häiriöt sekä vamman korkeudesta riippuvat yksilölliset omatoimisuuden muutokset.  (Talvela ja Matero 2006, 269-270.)

Dysmelia

Dysmelia tarkoittaa synnynnäisiä raajojen epämuodostumia. Vamman laajuus vaihtelee vaurion laajuuden mukaan. Vamma voi olla vain yhden sormen epämuodostuma tai se voi olla molemminpuolinen ylä- ja alaraajapuutos. Dysmelian yleisimpiä ongelmia ovat raajojen pituuserot, raajojen kiertovirheet, lihaksiston kehittymättömyys, epävakaat nivelet ja nivelten virheasennot. Dysmelian tyypillisimpiä liitännäisvammoja ovat sydänvika, munuaisvika sekä suu-kitahalkio. (Talvela ja Matero 2006, 276-277.)

Raaja-amputaatio

Aikuisten alaraaja-amputaatioiden syitä ovat tavallisesti alaraajojen valtimoverisuonitaudit ja diabetes. Harvinaisempia syitä ovat pahanlaatuiset sairaudet esim. syöpä ja tapaturmat esim. paleltumisvammat. Yläraajojen amputaation syinä on usein työ- tai vapaa-ajan tapaturma. Amputaatio muuttaa elämää monella tavoin, usein elämään kuuluu myös proteesin käyttö. Proteesilla pyritään kompensoimaan amputaation aiheuttama menetys. (Talvela ja Matero 2006, 277-278. ja Amputoidut n.d.)

CP-vamma

CP-vamma, cerebral palsy, tarkoittaa varhaislapsuudessa tapahtunutta aivoperäistä halvausta, jossa kehittyvien aivojen liikkeistä ja asennoista vastaavat keskukset ja niiden yhteydet ovat vaurioituneet. Tämä kertavaurio on syntynyt raskauden aikana, syntymän yhteydessä tai yleensä kahteen ikävuoteen mennessä. CP-vamman oireet vaihtelevat yksilöllisesti lievästä toimintahäiriöstä vaikeaan monivammaisuuteen. Kyseessä on kuitenkin aina liikunta- tai toimintavamma. Tavallisimpia oireita ovat halvaukset ja pakkoliikkeet, jotka saattavat muuttua ihmisen ikääntyessä. Suomessa syntyy vuosittain 130 – 140 CP-vammaista lasta. Lasten liikuntavammoista 70% johtuu CP-vammasta. (Talvela ja Matero 2006, 278-279.)

Nivelreuma

Nivelreuma on pitkäaikainen nivelten tulehdustauti. Nivelreuma on naisilla kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä. Nivelreuma ei ole periytyvä, mutta alttius sairastumiseen on lievästi periytyvä. Nivelreuman syytä ei tiedetä, mutta altistavia syitä ovat infektiot ja nivelten vammat. Nivelreuma luetaan ns. autoimmuunitulehduksiin, joissa elimistön immunologinen puolustus on suuntautunut omaa kudosta vastaan. (Talvela ja Matero 2006, 289-290.) 

Nivelreuma alkaa vähäoireisena nivelkipuna. Alkuoireina ovat yleinen sairauden tunne, väsymys ja nivelten aamujäykkyys. Näkyvin oire on turvotus. Tyypillisesti nivelreuma on varpaiden ja käsien nivelien tauti, mutta voi levitä kaikkiin raajojen niveliin, leukaniveliin ja kaularankaan. Joskus elimistön vastuskyky voittaa taudin ja nivelreuma rauhoittuu joko pysyvästi tai pitkäksi aikaa. Useimmiten nivelreuma on pitkäaikainen, joka vuosikymmeniä jatkuva tauti. (Talvela ja Matero 2006, 289-290.) 

Pitkäaikainen tulehdus aiheuttaa kudosten kuihtumista, lihakset surkastuvat, luut haurastuvat ja veren hemoglobiinipitoisuus pienentyy. Pitkäaikainen nivelreuma saattaa aiheuttaa oireita myös muissa elimissä esim. silmissä, suussa ja sukuelimissä voi esiintyä limakalvojen kuivumista. Reumakyhmyjä voi kasvaa kyynärpäihin, sormiin, istuinkyhmyn kohdalle ja keuhkokudokseen. (Talvela ja Matero 2006, 289-290.) 

Nivelreumaan liittyy pitkäkestoista kipua, joka vaikuttaa avun tarpeeseen. Aikuisia nivelreumaa sairastavia on Suomessa 40 000 – 50 000. Nivelreumaan sairastuu vuosittain noin 150 lasta. Tällöin nivelreumasta käytetään nimeä lastenreuma. (Talvela ja Matero 2006, 289-290.)

MS-tauti

MS-tauti, multippeliskleroosi, on Suomessa yleinen nuoren ihmisten keskushermoston sairaus, jonka oireet aiheutuvat hermokudoksen vaurioitumisesta tai välittäjäaineiden vaikutuksesta hermosoluihin. Keskimääräinen sairastumisikä on 30 vuotta. Vuosittain MS-tautiin sairastuu 4 – 5 henkeä tuhatta asukasta kohden. Sairaus on naisilla kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä. (Talvela 2006, 244-252.) 

Taudin syyt ovat tuntemattomia, vaikka taudin syntymekanismi ja elimistössä tapahtuvat muutokset tiedetään melko hyvin. MS-taudin syntyyn vaikuttavat ulkoisten tekijöiden lisäksi perinnölliset ja mahdollisesti myös ympäristötekijät. Etelä-Pohjanmaalla MS-tauti on keskimääräistä yleisempi kuin muualla Suomessa. (Talvela 2006, 244-252.) 

MS-taudin oireet ja taudinkulku ovat yksilöllisiä ja sattumanvaraisia. Tauti voi edetä nopeasti ja vaikeuttaa liikkumista tai se voi jäädä oireettomaksi. Tavallisimpia oireita ovat normaalia nopeampi uupuminen lihastyössä, alaraajojen pisteleminen, vaihtelevat tasapainovaikeudet ja virtsan pidätysvaikeudet. Oireet määräytyvät tulehduspesäkkeiden sijainnin ja koon mukaan. (Talvela 2006, 244-252.) 

Yleisin MS-taudin muoto etenee aaltoilevasti, jolloin sairastunut toipuu pahimpien vaiheiden jälkeen oireettomaksi. Suurimmalla osalla tauti muuttuu kuitenkin tasaisesti eteneväksi taudiksi, jolloin oireet ovat jatkuvia. Oireina ovat tällöin liikkumiskyvyn heikkeneminen, tuntopuutokset, kömpelyys, voimattomuus ja väsyminen. MS-tauti voi edetessään aiheuttaa vaikeaa liikuntavammaisuutta. (Talvela 2006, 244-252.)

Lähteet:

Amputoidut. n.d. Viitattu 23.9.2017 http://amputoidut.fi/

Lihastautiliitto. n.d. Lihastaudit. Viitattu 23.9.2017. https://www.lihastautiliitto.fi/fi/Lihastaudit

Suomen C-P liitto ry. n.d. MMC-vamma. Viitattu 23.9.2017. http://www.cp-liitto.fi/vammaryhmat/mmc-vamma.

Talvela, E-L. 2006. Multippeliskeroosi eli MS-tauti. Teoksessa Malm, M. & Matero, M. & Repo, M. & Talvela, E-L. Esteistä mahdollisuuksiin. Vammaistyön perusteet. Porvoo. WS Oy, 244-252.

Talvela, E-L. ja Matero M. 2006. Liikuntavammaisuus. Teoksessa Malm, M. & Matero, M. & Repo, M. & Talvela, E-L. Esteistä mahdollisuuksiin. Vammaistyön perusteet. Porvoo. WS Oy, 244-292.

Tarja Peltoniemi 2017